Vielä niitä on... ei varsinasesti villinä ja vapaina, mutta vähän kasvatettuna kuitenkin. Nämä biisonit ja yksi Intiaani Grand Canyonin pohjoispuolen takaisella preerialla.
Aamu alkaa Colorado-joelta... itseasiassa Coloradojoki on matkassa mukana suurimman osan päivästä. Ensi kontakti on heti aamusta Lake Powell padolla, kohdassa jossa Coloradojoki virtaa tekojärvestä Glens Canyoniin. Toisen kerran kohtaamme Coloradon Horseshoe Bendissä... hevosenkenkämutkassa, jonne on parkkipaikalta sopiva 15 minuutin kävelymatka... ja pistää veret kiertämään ylämäki alamäki reitillä.
Ja ja... pienten aamuhikien jälkeen toteamme sitten että Grand Canyonille vievä tie on poikki. Landslide, sanoo paikallinen viranomainen. Keulat tulosuuntaan ja matka jatkuu. Eli kierrämme Grand Canyonin pohjoisreunalle Kanabin kautta. Mutta no hätä, 'kiertotie' ei ole kuin noin 20 mailia pidempi ja hulppea Grand Canyon on edelleen paikoillaan. Ensimmäisen pysähdyksen jälkeen toteamme toiselle pysähdyksellä, että Mervi ei ole enää paikoillaan. Jokainen ajaa ensimmäisen ja toisen pysähdyksen välin omaan tahtiin ja Mervi onnistuu kääntymään takaisin. Tero lähtee hakumatkalle ja Mervi löytyy. Kävi vähän kiertelemässä paikkoja omin päin. Kun ryhmä jälleen koossa, keulat kohti Kanabia ja Utahia joka päivän päätepysäkki. PikkuPate käy heti suututtamassa hotellin viereisen ravintolan omistajan. Mutta saamme päivällistä silti... :) ... Utahin laki kieltää pelkän oluen myynnin ravintolassa ja kypäräkaljan seuraksi olisi pitänyt tilata ruokaa.
Coloradojoen HorseShoeBend Pagen lähellä. Kuva ei oikein anna mittasuhteita, mutta pienet pisteet joessa ovat isoja veneitä. Alla Lake Powell ja Grand Canyonin pohjoispään pato.

---
Krista kuvaa Grand Canyonin maisemia. Kaksi kameraa kuvaa Merviä, Teroa ja Jyrkiä Grand Canyonin maisemissa.
Tämä maisema voisi olla vaikka Hämeen Härkätieltä, mutta on Angel Pointiin vievällä tiellä Grand Canyon pohjoisreunalla.
Jukka ja Anita tulossa Angel Pointille.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti