Route66 USA

Route66 USA

torstai 3. heinäkuuta 2014

Päivä 6 | Amarillo - Santa Fe


Matkalla kohti New Mexicon vuoria. Alla Olli vie joukkoa ja tarkkailee peilistä, että pysyykö se ryhmä mukana vaiko eikö.


Tänään sitä vettä sitten saadaan niskaan. Mutta ei kuitenkaan paria ensimmäistä tuntia enempää jos ihan sitäkään. Pääsemme kuitenkin testaamaan sadekamppeita. Texas vaihtuu hetikohta Adrianin puolimatkan krouvin jälkeen New Mexicoksi. Ohjelmassa automuseo ja automuseo. Siinä välissä vähän liukkaan kelin ajoharjoitelua. Edellisen yön rankkasade täyttänyt yhden Routen alikulun mudalla. 
Ryhmäajokin alkaa jo sujua mallikkaasti ja viimeistään viimeisenä päivänä täydellisesti. Pyörien kanssa ei toistaiseksi ollut ongelmia. Petrin keula tosin jollakin tapaa löysä, mutta viemme Santa Fessä varikolle. Timpan kone teki yhden mystisen öljypurskahduksen, mutta ei sitten sen enempää. Ehkä sillä oli vain pikku ähky!?
Cadillac Ranchin cadillacit olivat nekin aamulla paikoillaan. Ne tosin saaneet lähelleen uusia kiiltäviä kilpailijoita. Santa Fe on kohdalla töiden päättymisen aikaa. Majoitumme tuttuun Sage Inn -hotelliin. PikkuPete ja IsoPate tai päinvastoin kaivavat henkilöllisyystodistukset esiin ja lähtevät Budwaiser ostoksille. Ovat niin nuoren näköisiä. 



 Jukka ja Anita ylittämässä yhtä päivän vesiesteistä. Edellisenä yönä satanut rankasti. Kaikilta vesiesteiden ylitys ei aina suju yhtä mallikkaasti. PikkuPatella vähän lipesi. Olli neuvoo Patea taustalla kuinka tiukoissa paikoissa toimitaan!

---

 YepYep... mitäpä tuohon lisäämään jos sattuu tarvitsemaan amerikkalaistyylistä katepillari-kaivuria. Alla yksi Santa Rosan automuseon helmistä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti