Päivä 11 | Kanab - Las Vegas

 Timppa katsoo tuevaisuuteen dyynin harjalla. Ei sitä omaa rauhaa kuitenkaa pitkään riitä ennen kuin loppuryhmä valtaa dyynin... :)

Route66 jakaantuu käytännössä kahtia. Ennen Santa Fetä ovat perusmaisemat ja Santa fen jälkeen ovat länkkärimaisemat... tosin poimimme kyllä rusinoita pullasta länkkämatkaosiolla. Tänään upein rusina on Canyon de Zion, jonka upeiden maisemien keskelle pääsee ajamaan. Tie kulkee canjonin pohjaa pitkin. Aamurusinaksi valitsemme Pink Coral Sand Dunesit... Kanabin lähellä olevat hulppeat dyynit. Emme kuitenkaan mene testaamaan harrikoiden hiekkadyyniominaisuuksia. Zionin jälkeen tie vie Urkkia (HD-Heinosta) ja mies katoaa horisonttiin. Malttaa kuitenkin pysähtyä jossakin kohtaa odottamaan meitä hitaampia.
Tänään myös matkan lämpimin päivä. Lämpömittari kohoaa heti Nevadaan saavuttuamme yli +40 asteen ja pysyy siinä loppupäivän ja Vegasin Stripillä on pieniä sulamisvärähtelyitä niin pyörissä kuin motoristeissa. Kylmä kypäräkalja hotellin aulassa tasoittaa kuitenkin tilanteen nopeasti... :) ... ja jotta lämöajoa ei olisi ollut liian vähän, käymme 80 extramailin retken Hooverpadolla.
Päivällinen buffassa kun kerran Vegasissa ollaan... pysyy myös ryhmällä kalorit koossa. Tosin ei tässä maassa ole koskaan laihtumisen riskiä... jos on maa suuri niin suuria ovat kaikkialle myös ruoka-annokset. Päivän päätteeksi alkuperäisen Vegasin (vanhan kaupungin) Fremont Streetille joka aika lailla must kun täällä päin liikkuu. 

PikkuPate ajaa ja Krista kuvaa. Alla Tero ja Mervi samoissa maisemissa. Maisemat molemmissa kuvissa Zions Canyonin maisemia.

 ---

 Keksin helposti monta kurjempaa paikkaa ajaa moottoripyörällä kuin Utah. Yllä Satu kuvaa kun minä kuvaan tai päinvastoin. Alla ryhmän kokoontuminen Zions Canyonin jälkeen. PikkuPaten ja Jukan aikakoneet eturivissä. 

Päivä 10 | Page - Kanab

 Vielä niitä on... ei varsinasesti villinä ja vapaina, mutta vähän kasvatettuna kuitenkin. Nämä biisonit ja yksi Intiaani Grand Canyonin pohjoispuolen takaisella preerialla.

Aamu alkaa Colorado-joelta... itseasiassa Coloradojoki on matkassa mukana suurimman osan päivästä. Ensi kontakti on heti aamusta Lake Powell padolla, kohdassa jossa Coloradojoki virtaa tekojärvestä Glens Canyoniin. Toisen kerran kohtaamme Coloradon Horseshoe Bendissä... hevosenkenkämutkassa, jonne on parkkipaikalta sopiva 15 minuutin kävelymatka... ja pistää veret kiertämään ylämäki alamäki reitillä.
Ja ja... pienten aamuhikien jälkeen toteamme sitten että Grand Canyonille vievä tie on poikki. Landslide, sanoo paikallinen viranomainen. Keulat tulosuuntaan ja matka jatkuu. Eli kierrämme Grand Canyonin pohjoisreunalle Kanabin kautta. Mutta no hätä, 'kiertotie' ei ole kuin noin 20 mailia pidempi ja hulppea Grand Canyon on edelleen paikoillaan. Ensimmäisen pysähdyksen jälkeen toteamme toiselle pysähdyksellä, että Mervi ei ole enää paikoillaan. Jokainen ajaa ensimmäisen ja toisen pysähdyksen välin omaan tahtiin ja Mervi onnistuu kääntymään takaisin. Tero lähtee hakumatkalle ja Mervi löytyy. Kävi vähän kiertelemässä paikkoja omin päin. Kun ryhmä jälleen koossa, keulat kohti Kanabia ja Utahia joka päivän päätepysäkki. PikkuPate käy heti suututtamassa hotellin viereisen ravintolan omistajan. Mutta saamme päivällistä silti... :)  ... Utahin laki kieltää pelkän oluen myynnin ravintolassa ja kypäräkaljan seuraksi olisi pitänyt tilata ruokaa.

 Coloradojoen HorseShoeBend Pagen lähellä. Kuva ei oikein anna mittasuhteita, mutta pienet pisteet joessa ovat isoja veneitä. Alla Lake Powell ja Grand Canyonin pohjoispään pato.

---

Krista kuvaa Grand Canyonin maisemia. Kaksi kameraa kuvaa Merviä, Teroa ja Jyrkiä Grand Canyonin maisemissa.

Tämä maisema voisi olla vaikka Hämeen Härkätieltä, mutta on Angel Pointiin vievällä tiellä Grand Canyon pohjoisreunalla.

Jukka ja Anita tulossa Angel Pointille.

Päivä 8 | Santa Fe - Gallup

GoWest jossakin Albaguerquen ja Grantsin välillä. Tero taitaa ottaa kuvassa selfietä.

Tänään Amerikka alkaa näyttämään Tex Willeristä tutulta Amerikalta. Heti aamusta käymme kuitenkin vuoristomutkateillä jotka löytyvät ydinkaupunki Los Alamoksen jälkeen. Tätä ydinpommin kodin kaupunkia ei virallisesti ollut olemassa vuosina 1943-62. Nyt on kuitenkin helppo nähdä että se on olmemassa.
Olemassa on tänään myös July 4th... eli itsenäisyyspäivä, Pientä itsenäisyyspäivän juhlaa näkyy siellä ja täällä. Illalla on Gallupissakin ilotulitus, jota emme mene katsomaan.  Ilotulitus hyvän matkaa kaupungin ulkopuolella ja kylällä on vain yksi neljä paikkainen taksi. Ja kellään ei näytä olevan suurta ilotulitustarvetta.  'On noita ilotulituksia nähty' on yleinen mielipide. Pidämme hotellilla kotibileet ja tilaamme pizzat.
Santa Fen pääkaupunki Albaquerque näyttää sekin tänään autiokaupungilta ja soljahdamme rivakasti sen läpi. Albaquerque onkin sitten ainoa varsinainen kaupunkitaajama tänään. Muuten ajamme enemmän ja vähemmän pieniä kyliä ja maaseutua. Iltapäivän lopussa pääsemme kokeilamaan sadekamppeita hetkeksi. Sade on lyhyt ja ytimekäs. 

Timppa ja Maarit matkalla länteen.  Alla GoldWing miehemme Jyrki joka tänään HD-mies. Mutta omien sanojen mukaan ei ala isona HD-mieheksi... :]

---

Petteri ja Satu kurvailivat tänään Hondalla. Eivät tainneet lämmetä. Onhan tuo GoldWing hieno ja hyvä, mutta samalla hajuton ja mauton.  Alla Route66 New Mexico.

---

Tero, Jyrki ja Petteri lämpenivät paitakaupoille päivän viimeisellä stopilla.

Päivä 7 | Santa Fe

Timppa oli huolissaan että hänen aanelosen kokoinen suomenlippu on liian suuri... :)

Huoltopäivä ja turistipäivä. Minulla sähköpostipäivä. Myös vähän kuntopäivä ja sushipäivä. Ja aamulla Pikku-Paten pyörä varikolle. Etupää ei pelkästään tunnu löysältä vaan on löysä. Illalla se on tiukka. Santa Fe Harley Davidsonilla näkyy sellainenkin ihme kuin HD 500cc, näyttä ja varsinkin tuntuu samalta kuin Enfiled Bullet 500cc.

 Uusi Pikkuharrikka Santa Fe HD'n pihalla. Alla Santa Fe cityä.

Päivä 6 | Amarillo - Santa Fe

Matkalla kohti New Mexicon vuoria. Alla Olli vie joukkoa ja tarkkailee peilistä, että pysyykö se ryhmä mukana vaiko eikö.

Tänään sitä vettä sitten saadaan niskaan. Mutta ei kuitenkaan paria ensimmäistä tuntia enempää jos ihan sitäkään. Pääsemme kuitenkin testaamaan sadekamppeita. Texas vaihtuu hetikohta Adrianin puolimatkan krouvin jälkeen New Mexicoksi. Ohjelmassa automuseo ja automuseo. Siinä välissä vähän liukkaan kelin ajoharjoitelua. Edellisen yön rankkasade täyttänyt yhden Routen alikulun mudalla. 
Ryhmäajokin alkaa jo sujua mallikkaasti ja viimeistään viimeisenä päivänä täydellisesti. Pyörien kanssa ei toistaiseksi ollut ongelmia. Petrin keula tosin jollakin tapaa löysä, mutta viemme Santa Fessä varikolle. Timpan kone teki yhden mystisen öljypurskahduksen, mutta ei sitten sen enempää. Ehkä sillä oli vain pikku ähky!?
Cadillac Ranchin cadillacit olivat nekin aamulla paikoillaan. Ne tosin saaneet lähelleen uusia kiiltäviä kilpailijoita. Santa Fe on kohdalla töiden päättymisen aikaa. Majoitumme tuttuun Sage Inn -hotelliin. PikkuPete ja IsoPate tai päinvastoin kaivavat henkilöllisyystodistukset esiin ja lähtevät Budwaiser ostoksille. Ovat niin nuoren näköisiä. 

 Jukka ja Anita ylittämässä yhtä päivän vesiesteistä. Edellisenä yönä satanut rankasti. Kaikilta vesiesteiden ylitys ei aina suju yhtä mallikkaasti. PikkuPatella vähän lipesi. Olli neuvoo Patea taustalla kuinka tiukoissa paikoissa toimitaan!

---

 YepYep... mitäpä tuohon lisäämään jos sattuu tarvitsemaan amerikkalaistyylistä katepillari-kaivuria. Alla yksi Santa Rosan automuseon helmistä.

Päivä 5 | Tulsa - Amarillo

 Ei olla sakkoja saamassa ei. Arcadia Sheriffi tuli parkkipaikalle juttelemaan ja esittelemään kuvia omasta pyörästään... joka GoldWing! Olli, Kata ja Tero yleisönä. Alla ainakin Oklahoman suurin kosispullo.

Sääkelionni kulkee mukana... joka päivälle luvattu sadetta, mutta joka päivä on paistanut. Ja tänäänkin sade-tordano rintama jää meidän pohjoispuolelle. Hyvä niin. Ja aika motoristi ryhmä tämä on mikä nyt matkassa. Päivän ensimmäinen kulttuurikohde, maailman suurin pyöreä lato katsottiin pyörän päältä. 'Onhan noita latoja nähty' on yleinen mielipide parkkipaikalla... ;) ... Clintonin automuseossa sain sentään ryhmän sisälle, mutta ainakin PeterPanBike ennätys tuli museossa käyttettyyn aikaan. Onhan noita museoita nähty... :)
Tien päällä maisema tasoittuu kohti Texasia ja itse Texasissa avaruutta riittää laajemmallekin egolle. Oklahoman loppumetreillä käymme katsomassa, on Annabellan ja Harleyn (Oklahoma Redneks) paikka Ericissä vielä toiminnassa. Ei ollut.  Shamrock Texasin puolella sen sijaan tuntuu olevan heräämässä uuteen elämään. Sitä vanhaa elämää näkee Routen varrella paljon. Maalta pako on tuttu ilmiö amerikassakin.
Amarillo sen sijaan ei näytä kärsivän minkäänlaista pakoa ja Big Texan Ranch tuntuu vetävän yhä enemmän ihmisiä puoleensa magneetin lailla. Ruoka-annoksissa määrä alkaa korvaamaan laadun, mutta paikka on edelleen oma lukunsa Pohjois-Amerikan ravitola maailmassa.

 Petteri on the road. Alla GroupFoto Sayren pubista, jonka ilmastoinnista kävimme nauttimassa.

---

 PikkuPate ja Krista matkalla länteen. Alla päivän viimeinen stoppi Shamrockissa.

Päivä 4 | Lebanon - Tulsa

Ramona ja Bob. Munger Moss motellin omistajat... ja Indian Vintage, joka Ramonankin suosikki pyöristämme.

Ramona ja Bob huiskuttavat meidät matkaan aamu kahdeksalta. Jorakuinkin tuntia myöhemmin olemme Missourin Springfieldissä. Noita Springfieldejä on täällä useita... USA'ssa siis. Tosin Pariisejakin on... ja Berillinejä ja sillä lailla. Ensimmäinen tunti on mukavaa kumpuajoa aamun viileydessä.
Aamiaisen jälkeen maisema vähän tasaantuu Oklahoman lähestyessä. Ennen Oklahomaa kuitenkin Syyläri Cityn Martti... katso Cars elokuva joka kertoo Route66'sta. Lapsesi tai lapsenlapsesi saattavat tietää sen paremmin kuin sinä... ;)
Kuvat Martista ja Oklahomaan, jossa vastassa vanhin käytössä oleva osa Routea. Asvaltti alkaa olla sitä hävöksissä, mutta pilkistää vielä paikka paikoin. Uutena kohteena Oklahomassa Totem Pole Village, joka pitää sisällään Maailman korkeimman toteemin. Paikallinen kylätaiteilija on 30-luvulla saannut herätyksen , että tarvitsee sellaisen pihalleen. Vaikutava näky edelleen.
Päivä päättyy tällä kerralla Tulsaan Sapulpan sijaan. Kypäräkaljat eivät maistu pahalta hotellin baarissa. Taitaa itse asiassa tarkalleen ottaen olla maailman paras olut tuo Kypäräkalja. Jos joku ei tiedä mikä se on, niin se on se päivän ensimmäinen olut heti kun on tultu perille kuuman ajopäivän jälkeen. Nautitaan hikisissä ajokamppeissa aurinkorasvan vielä kirvellessä silmissä.

 Yllä Tero matkalla syyläri cityyn... vain kuski kadoksissa, mutta kulkee se RoadKing silti. Alla Mervi ja Martti syyläri cityssä.

---

 Edessä Pete ja Krista.  Takana Pete ja Satu. Kaikki neljä Routen vanhimmalla pätkällä. Alla koko ryhmä Totem Pole Parkissa maailman suurimman toteemin juurella.

---

Timppa hotellimme baarissa kypäräkaljalla.